Pauliina tässä, moi!

Semmoinen tuli mieleen, kun tässä viime viikolla kävin latuja valloittamassa tuolla Yllästunturin hoodeilla, että on tainnut esittelyt jäädä tekemättä. Tämä kirkastui minulle kun selailin hiihtoreissun jälkeen instagramia ja näin siellä ystäväni postauksen, jossa hän kertoi itsestään ja tiestään pienyrittäjäksi.

Sitten vaan tuumasta toimeen. Oma tarinani menee lyhyesti näin:

Olen Pauliina, vaatetusompelija ja varhaiskasvatuksen opettaja, ex-muusikko, nykyinen kuorolaulaja, äiti yhdelle aikuiselle tyttärelle ja muusikkomiehen puoliso. Kuviahan minusta on jo insta täynnä, niin että jätetään kuvat nyt tästä pois : ) Musiikki hallitsi elämääni pitkälle aikuisuuteen, enkä lapsena koskaan tehnyt käsitöitä. Kun koulun käsityötunnilla piti tehdä ompelukoneajokortti, itkin ja neula upposi sormeen. Musiikkia opiskellessa hurahdin neulomiseen. Sitten neuloinkin oikein olan takaa ja yksi asia johti toiseen. Ensin olin aikuisten käsityökoulussa, jossa innostuin ompelemisesta. Aika äkkiä siirryinkin jo opiskelemaan alaa, eli tein vahvasti keski-ikäisenä vaatetusompelijaopinnot Espoon Omniassa. Valmistuin ja sain ruusun. Siitä sitten omaa yritystä perustamaan ja tässä nyt ollaan. Lempiväri on vihreä. Joskus ehkä oranssi. 

Kun tuo edellinen meni noin sujuvasti, niin sitten haluaisin vielä avata hieman sitä, miten yritykseni toimii käytännössä ja kuinka läpinäkyvää ja eettistä toiminta on.

Sehän on vallan ihmeellistä, jos asiakas saa tietää, kuka hänen ostamansa vaatteet tai muut tuotteet on valmistanut, missä ja minkälaisissa olosuhteissa, sekä minkälaisista materiaaleista. Kun menet vaatekauppaan, kuinka usein tällaiset tiedot hyppäävät syliisi automaattisesti? Materiaalitiedot yleensä löytyvät, mutta ihmisoikeuksiin ja eettisyyteen liityvät asiat harvoin ilmenevät suoraan tuote- etiketistä. 

Koska minunkaltaselleni pienyrittäjälle näiden tietojen onkiminen on suhteellisen helppoa, kerrottakoon sitten perusasiat. 

1. Minä valmistan kaikki yritykseni vaatteet, eli senkin vaatteen minkä minulta ostit, olen tehnyt ihan itse. Suunnittelen vaatteen päässäni, vaikka sitten hiihtoladulla. Luonnostelen paperille, mittailen ja piirrän kaavat. Teen proton, eli mallikappaleen. Teen ehkä toisenkin, jos ensimmäinen ei mennyt aivan putkeen. Piirrän kaavat puhtaaksi käsin. Valitsen kankaat ja muut materiaalit, teen tilaukset, Leikkaan kankaat, ompelen. Sitten onkin jo jotain rekillä. Ai niin, ja teen vielä jonkun videon mainostarkoituksessa instaan. Tässä kaikessa menee jonkin aikaa. Se on sitä hidasta muotia. 

2. Suurinpiirtein kaikki em. tapahtuu Vallilassa. Siellä sijaitsee työhuone, jossa laitteet ja leikkuupöytä sijaitsevat. Kotimaista tuotantoa siis. Ja voin luvata, että työ- ja tuotanto-olosuhteet ovat erinomaiset! Vähän väliä jääkaapista löytyy teen tai kahvin kanssa syötäviä herkkuja (etenkin perjantaisin) ja hyvää juttuseuraa. 

3. Materiaaleista pellava tulee Liettuasta. Sielläkin tuotanto-olosuhteet ovat hyvät ja vihreää energiaa käytetään. Ylijäämämateriaalit ostan Suomesta tai Belgiasta. Osan Suomesta ostamieni ylijäämämateriaalien alkuperä on tiedossa, mutta Belgiasta tulevien alkuperää on vaikea täsmällisesti selvittää.. Ajattelen kuitenkin niin, että koska materiaalit on jo hankittu jotain tiettyä mallia varten (näin siis muotitalojen ylijäämän kohdalla), niin on järkevämpää käyttää materiaali loppuun ja  ommella niistä jotain kuin jättää hyllylle happanemaan ja odottelemaan jäteautoa.

Nyt tiedät jo kokolailla paljon minusta ja yrityksestäni, joten tervetuloa moikkaamaan Sturenkadulle. Meillä on siellä ihka oikea kivijalkakauppa, sellainen harvinaisuus, joka ei kuulemma selviä kauppakeskusten ja verkkokauppajättien murskaavien jalkojen alla. Silti me aina vaan ollaan siellä. Nähdään pian!