Neljätuhatta viikkoa

Aika on perin kiinnostava ja merkillinen asia. Ajan olemuksesta on kiistelty jo antiikin Kreikan ajoista lähtien. Mitä aika on? Onko ihminen luonut ajan käsitteen, onko aikaa kellojen ulkopuolella, onko aika liikettä, muutosta, peräkkäisiä hetkiä, tapahtumien peruuttamatonta etenemistä? Ihmiset kokevat ajan eri tavalla, Joskus aika kuluu äärimmäisen hitaasti, joskus taas aika ei riitä mihinkään, kun tehtävä työ ei mahdu siihen varattuun aikaan. 

Luin äskettäin journalisti-kirjailija Oliver Burkemanin kirjan "Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät?" Burkeman kirjoittaa ihmiselämän ja ajan rajallisuudesta ja siitä miten tehtävä työ ei lopu koskaan. Vaikka kuinka tyhjentäisit sähköpostilaatikkoa, ilmestyy sinne jatkuvasti uutta perattavaa. Työn tekemistä tehostetaan, etsitään erilaisia ajanhallintakeinoja ja siten tapoja tehdä yhä enemmän yhä pienemmässä ajassa. Silti lopputulos on aina sama: aika ei riitä. Ihmisellä on Burkemanin laskujen mukaan 4000 viikkoa aikaa puuhailla tässä maailmassa, mikäli elää n. 80 vuotiaaksi.

Olen miettinyt näitä asioita, koska teen tällä hetkellä kahta työtä. Osan viikosta olen keikkatyöläisenä varhaiskasvatuksen opettajana päiväkodissa ja loppuviikon suunnittelen ja ompelen vaatteita. Vielä viime keväänä asia oli toisin: tein viisipäiväistä viikkoa vakinaisena työntekijänä varhaiskasvatuksessa ja iltaisin ja viikonloppuisin ompelin työhuoneella. Silloin työviikkoni saattoi olla seitsemän päivää. Loppukeväästä aloin viimein miettiä, miten ja mihin oikeastaan aion käyttää tämän yhden ja ainoan elämäni päivät. 

Nyt, muutoksen jälkeen, työviikkoni on pääasiassa kuusipäiväinen, sunnuntain pidän vapaana. Sekin saattaa kuulostaa aika paljolta. Silti ratkaisu vaikuttaa toimivalta. Miksi? Koska nyt voin itse päättää ja säädellä sitä, miten, kuinka paljon ja milloin teen työtä. Jos ompeluhommia on paljon, voin tehdä vähemmän opettajantyötä ja toisinpäin. Molemmat ammatit ovat sopivan vaihtelevia, välillä rauhallisia, välillä vauhdikkaita, mielenkiintoisia, täynnä ratkaistavia haasteita. Saan olla sosiaalinen, tai vetäytyä rauhassa miettimään työhuoneelle seuraavaa vaatemallia tai rakenteellista ratkaisua. Vapaa-aikaakin tuntuu olevan tällä hetkellä riittävästi.

Vaikka Burkemanin kirja oli välillä varsin raskasta luettavaa, jäi siitä jotain ihan konkreettistakin käteen. Minuun vetosivat erityisesti seuraavat vinkit: 

1. "Suuntaa tehokkuutesi vain tiettyyn määrään tehtäviä" 

Jos siis päätät tehdä leikkuuhommia, niin tee leikkuuhommia, äläkä eksy yhtäkkiä ompelemaan jotain random nappia tai järjestelemään lankalaatikkoa. Lisäksi aseta päivittäisille hommille aikaraja. Jos suunnittelet, että päiväsi kestää 9-17, niin sitten klo 17.00 lähdetään kotiin, eikä jäädä kuhnustelemaan ja vaikka silittämään ryppyistä pellavamekkoa. Sen voi hoitaa seuraavana päivänä.

2. "Tee yksi asia kerrallaan"

Kaikki levottomat säätäjät! Jos kuvittelet että multitasking sujuu sinulta kuin leikki, olet todennäköisesti väärässä. Tee mieluummin yksi asia kunnolla loppuun asti, kuin kymmenen asiaa sinne päin. Jos päätät tehdä merinovillamekkoja, niin keskity sitten niihin ja jätä muu touhottaminen.

3. "Harjoittele olemaan tekemättä mitään"

Miksi onkin niin vaikeaa kestää tekemättömyyden tunnetta? Luovuus ja uudet ajatukset tarvitsevat syntyäkseen joutilaisuutta, kiireettömiä hetkiä ja levännyttä mieltä. Voi olla että koet todellisuuden eri tavalla kun vain olet, etkä suorita mitään.

Yritän nyt prosessoida lukemani kirjan sisältöä, hahmottaa ajan rajallisuuden ja yrittää tehdä asioita, jotka tekevät elämästä hyvän. 

Ja nyt kun ne merinovillatkin viimein saapuivat, tiedän, mihin keskityn tulevina päivinä.